Heräsin erään blogiini jätetyn kommentin myötä miettimään suhdettani rahaan ja säästämiseen/sijoittamiseen. En ole oikeastaan koskaan ajatellut, että tämä vähäinen säästämiseni ja pienet sijoitukseni olisivat mitään muuta kuin pahan päivän rahasto, tai paikka johon tuupata ylimääräiset raha, että en nyt ihan kaikkea tuhlaisi. Koskaan en ole ajatellut tai laskeskellut mitä vaatisi, että voisin sijoituksista saamillani tuotoilla kustantaa elämäni, eli sitä "taloudellista riippumattomuutta".
Välillä itseeni iskee kauhea vimma säästää ja säästää ja tehdä suunnitelmia siitä, miten saisin varallisuuden kasvatettua seuraavalle etapille. Tekisi mieli karsia kaikki mahdolliset ylimääräiset kulut pois ja ihastella kuinka ne roposet säästöpossussa pullistelevat. Sitten herään taas tähän päivään ja ajatukset kääntyvät YOLO-suuntaan: vähäisellä vapaa-ajallani en kyllä aio siivota; no en myöskään nauti suuremmin kokkaamisesta, joten käyn mielummin ulkona syömässä; jos haluan Elizabeth Ardenin 50€ maksavan vartalovoiteen ihan vain koska sen tunnen ansaitsevani, niin go for it...
Tällaisen tasapainoilun keskellä elän jatkuvasti. Kyllähän se ajatus taloudellisesta riippumattomuudesta on kieltämättä jäänyt kutkuttelemaan takaraivoon, mutta mistä kaikesta olisin valmis luopumaan nyt, jotta sen jossain vaiheessa elämääni saavuttaisin? Tai ehkä tärkeimmistä asioista ei edes tarvitsisi luopua, kunhan vaan jaksaisi määrätietoisesti pitää kiinni siitä, että jotain jää säästöönkin.
Minkälainen suhde teillä on törsäilyyn vs. säästämiseen? Onko teillä säästämisen/sijoittamisen osalta tarkat suunnitelmat, joita kohti mennä?
Kyllä minä olen luonteeltani selkeästi tuhlailuun taipuvainen. Paljon vaikeampaa on keskittyä siihen ettei oikeasti osta jos mieli alkaa jotain tehdä. Ja vielä se, että yleensä haluan haluamani heti enkä sitten joskus... se tuottaa sen hetken mielihyvän mutta ei muuta. Nyt yritänkin saada itseäni opetettua siihen ettei kaikkea haluamaansa tarvitse eikä pidä ostaa.
VastaaPoistaSinä olet vielä niin nuori eli sinulla on aikaa vaikka mihin. Minä päätin kolmenkympin kieppeillä että haluan olla taloudellisesti riippumaton. Syyni siihen ei ollut että en tykännyt töistä, päinvastoin olin töissä ihan liekeissä. Mutta halusin vapaa-aikaa. Aloitin ihan yksinkertaisen jutun, laskin kokonajan että talouteni oli ylijäämäinen (palkka- menot oli positiivinen luku). Tein laskelmia. Paljon, innostuin. Toteutin suunnitelmaa koko ajan. Intoni oli niin kova että säätöastekin oli kova (nautin kun varallisuuteni kasvoi laskelmissa). Toki joskus ote lipsui, mutta kun muuten oli niin kova säästöprosentti niin siinä oli lipsumisen varaa. Olen nyt 44v. ja olen ollut 5 vuotta taloudellisesti riippumaton. Kyllä kannatti! Halusin lapsia, paljon. Nyt olen lasten kanssa kotiäitinä ja samalla teen pääomasijoittamista. Aivan luksusta. Minä en tee töitä, vaan raha tekee minulle töitä. Jos olet jo nyt tässä vaiheessa missä blogisi on, niin jos vaan haluat niin taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen on sinulle ihan helppo juttu! Sinä saavutat sen mitä itse haluat!
VastaaPoistaPöh, mä kirjoitin tähän ja kommentti tais kadota taivaan tuuliin? Kun ei tullut sitä hyväksynnän jälkeen -viestiä.. No anyway kuulostaa niin tutulta. En uskalla ajatella spontaanina ihmisenä kovin pitkälle ja muutenkin näen todennäköisempänä vaativan työuran kuin vapauden, joten kait se sekin ohjaa käytöstä.. Mutta yritän kovasti säästää ja keskittyä siinä tiettyyn perustasoon.
VastaaPoistaMinulla on tahaton lapsettomuus- tausta ja monta kertaa olen miettinyt miten paljon fiksummin olisi ne epätoivon vuodet voinut käyttää ennen kuin sitten saimme lapsia.
VastaaPoistaMinä sain ensimmäisen lapsen vasta täyttäessäni 30v, vaikka ollessani vasta 23-vuotias aloitimme "lapsenteon". Lasten alkuunsaaminen oli lopulta kallista lystiä vuosien hoitojen jälkeen. Toisaalta se pakotti myös tekemään taloudellisia päätöksiä siinä mielessä, että piti varautua lapsen tuomiin kustannuksiin joten emme olleet silloinkaan ihan retuperällä raha-asioissa.
Minusta siis olette toimineet tosi fiksusti kuunnellessanne sydäntänne!
Lasten hankkiminen ja hankkimatta jättäminen on sellaisia valintoja, joita tulee tehdä vain oman harkinnan mukaan.
Jos nyt voisin sanoa jotain nuorelle itselleni, niin sanoisin, että lykkää lapsihaave suoraan sinne 30v tai yli ja säästä, sijoita ja nauti elämästä siihen asti. Nyt huomaan, että edelleenkin voisin harkita lisää lapsia, kunhan ensimmäiset vähän kasvavat.
Huomaan säästyneeni monelta murheelta, kun sain ensimmäisen lapsen vasta jo ihan oikeasti aikuistuttuani :) Eli onni onnettomuudessa.
Äitiys ja lapseni ovat kyllä parasta mitä minulle on koskaan sattunut.
Vaikka olen itse kokenut tahattoman lapsettomuuden ja sen tuoman tuskan, niin silti kunnioitan teidän päätöstänne enkä pidä sitä yhtään itsekkäänä.
Oli vuosia, kun toivoin sydämeni pohjasta voivani luopua lapsihaaveesta ja syleillä elämää vapaaehtoisesti lapsettomana.