lauantai 30. kesäkuuta 2018

Passiivista tuloa

Tiedättekö, kun joskus käy niin, että aivan ilmiselvä asia, jonka on jo jollain tavalla itsekin ymmärtänyt, saa aivan uuden muodon ja sitä kokee ikään kuin ahaa-elämyksen, kun sen kuulee jonkun muun suusta? Minulle kävi näin kuunnellessani erästä sijoittamista käsittelevää podcastia. Tajusin, että en voi kasvattaa työstä saamiani tuloja loputtomiin, koska jossain vaiheessa palkkani/positioni alkaa olla sitä luokkaa, että palkkakehitys jymähtää, ja toisaalta saadakseni enemmän rahaa pitäisi minun (tai ainakin tuntuu siltä että pitäisi) tehdä hitokseen enemmän töitä ja panostaa työhön vieläkin enemmän. En suoraan sanottuna itsekään tiedä, että voisinko panostaa töihini yhtään sen enempää kuin nyt jo teen, järkeäni menettämättä!

Eli, koska palkkatuloja ei voi loputtomiin kasvattaa, tulee rahaa hankkia lisää passiivisista tulonlähteistä! Tadaaa!!! Näin yksinkertaista, ja ehkä päässäni tämä onkin jo ollut jonkinlaisella ajatuksen esiasteella sijoitustoiminta aloitellessa, mutta nyt ajatus sai konkreettisen muodon. 

Itselleni tämä merkitsee lyhyellä tähtäimellä taas suoran osakesijoittamisen pariin palaamista, osinkojen tähden tietenkin. Olen luultavasti ollut liian varovainen suorien osakeostojen kanssa ja pohdin aivan liikaa että mitä sitä ostaisi ja milloin. Tämä liika varovaisuus on johtanut siihen, että olen tuupannut ylimääräisiä varoja säästötilille ja Superrahastoihin paremman puutteessa. Ja tietysti osan olen sijoittanut ihan vaan makeaan elämään :D Nyt pitää taas ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta hommiin!

Sosiaalisessa mediassa tuntuu kovasti olevan pinnalla myös asuntosijoittaminen, jota olen toki itsekin pohdiskellut. Tässä vaiheessa se kuitenkin tuntuu vähän liian työläältä asialta - paitsi itse sijoittamiseen liittyvä selvittely, myös kaikenlainen asuntoon ja sen hoitamiseen/vuokrasuhteeseen liittyvä homma. Jätän tämän ajatuksen kuitenkin muhimaan :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti