lauantai 18. elokuuta 2018

Missä pihistelisin?

Olen tässä kesän aikana miettinyt, että miten epärationaalisesti ihminen saattaakaan toimia tiettyjen asioiden suhteen. Koen välillä olevani aikalailla tuhlailuun taipuva ihminen, mutta toisista asioista en viitsisi maksaa yhtään ylimääräistä. Ihan huvikseni listasin näitä asioita, joiden kohdalla nuukuus iskee:

- Bensa eli diesel: tästä on muodostunut itselleni jo aivan kilpailu itseäni vastaan. Voisin järjestää itseni kanssa veikkauksen siitä pystynkö "voittamaan indeksin", eli tankaammaan tankin täyteen aina silloin kun diesel on sentin verran halvempi vai kitkuttelenko hävijänä viimeisillä hönkäyksillä bensa-asemalle ja tankkaan kiskurihinnalla (= sentin kalliimpi kuin viime viikolla).

- Pyykinpesu- ja tiskiaine: aivan turhaa tavaraa ja jos voisin, pesisin kaiken - siis sekä pyykit että tiskit - halvimmalla mahdollisella fairyn-tapaisella aineella. Joskus olen jopa puolittanut jättimäisiä typeriä tiskitabletteja, joita mieheni aina ostaa. Sulaa hulluutta pestä koneellinen tiskejä niin suurella pesuainemäärällä! P.s. Koneet on aina myös ladattava ihan täyteen pyykkiä/tiskiä!

- Leivänpäällysleikkeleet: itse olen sitä tyyppiä, joka ei kestä lihatuotteissa mitään sattumia ja vanha kunnon lauantaimakkara on lempparini. Tästä syystä, jos leikkelehyllyltä on ylipäätään jotain muuta hankittava, ottaisin mielelläni aina sen kilohinnaltaan halvimman paketin ja siitähän voi sitten vaikka pakastaa loput (?). Mieheni on kyllä taipuvainen valitsemaan itselleen herkku-gourmet-salamia ja se hänelle suotakoon.

- WC-paperi: hittoon kaikki viisikerroksiset pumpulilta ja froteelta tuntuvat ruusuntuoksuiset aloe vera -paperit.

- Sukkahousut: meinasin saada sydänkohtauksen kun kerran kuulin kaverini ostaneen Wolfordin sukkikset 30 eurolla (siis sellaiset ohuet ihonväriset normisukkikset)! Voi hyvää päivää, kun ne sukkahousut on mitä suurimmalla todennäköisyydellä riekaleina jo ennen kuin pääsee aamulla ovesta ulos! Ei mitään järkeä. Metsästän kaupoista aina sukkahousutarjouksia - mielellään maksaisin alle euron per pari.


Onko teillä vastaavia juttuja, joista vaan syystä tai toisesta keljuttaa maksaa yhtään ylimääräistä?



5 kommenttia:

  1. Minulla ihan sama juttu tiskiaineiden yms. kanssa ja sukkahousuissa myös kauhistelen aina miten joku raaskii tuhlata Wolfordiin! En myöskään ikinä maksaisi perus vartalovoiteista Niveaa kalliimpaa hintaa, meikinpuhdistukseenkin käytän vain vauvaöljyä ja apteekin putsaria. Vuosien kalliidenkin kokeilujen jälkeen tämä on ihan paras kombo! Kaurapuurosta valitsen aina halvinta 'pirkkaa', minusta järjetöntä maksaa elovenasta. Kyllä näitä löytyy vaikka mitä kun rupeaa miettimään :D

    VastaaPoista
  2. Jep, kaikki kosmetiikka yms. täytyy ostaa halvinta mahdollista euroshopperia... En voisi ikinä maksaa vaikka shampoopullosta 20 euroa. (Onneksi hiuslaatuni on sellainen, että markettishampoo käy minulle.)

    Pihistelen myös vaate- ja kenkähankinnoissa itselleni. Olen etsinyt nyt yli vuoden uutta laukkua. Laukun täytyy olla tietyn kokoinen ja värinen, siinä tulee olla vetskari ja olkahihna. Ja hintakin mielellään alle 40e. Ei ihan vielä ole löytynyt :D

    VastaaPoista
  3. Kieltämättä jotain juttuja on "hullusti" eli just vaikka, että voin ostaa kosmetiikkaa jonka litrahinta on tuhat euroa, mutta sitten just toi kaurahiutaleista katson kilohinnat ja päädyn rainbow-merkkiin :D..
    Marketissa katson kilo- ja kappalehintoja ylipäätään aika tarkkaan. Sitten taas voin jossain toisella "osa-alueella" villiintyä ja ostaa ihan mitä sattuu.

    VastaaPoista
  4. Kommentti sukkahousuasiaan: Aiemmin ostin itsekin aina markettisukkiksia, mieluiten halvimpia mahdollisia, jotka olivat viimeistään päivän päätteeksi lähes aina rikki. Kerran sitten hankin kollegan suosituksesta lentokentän tarjouksesta Wolfordit ja suureksi yllätyksekseni ne vaan kesti ja kesti, vuosikaudet ja pesukoneessa pesut. Varasukkahousujen mukana hilaaminen ja nolot silmäpaot tärkeissä tilaisuuksissa jäivät historiaan, ja kyllä Wolfordit ovat myös kauniimmat ja sileämmät kuin ne parin euron Pirkat. Wolfordin normisukkisten 3-packin normihinta on 40e, jolloin yhden parin hinnaksi tulee n.13e. Käyttökerralle kun laskee hintaa niin äkkiä ovat hintansa hankkineet "kertakäyttösukkiksiin" verrattuna, ja myös ekologisempi valinta. Hulluilta päiviltä ym. voi saada Wolfordeja vieläkin halvemmalla, eli siitä olen samaa mieltä että tosi suolainen on kyllä tuo kaverisi maksama 30e hinta yhdestä parista, mutta lämmin suositus Wolfordeille muuten tältä pihistelijämuijalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ne todella kestää isältä pojalle, niin ehkä voisin harkita niiden hankkimista :D Markettisukkikset kun menee jo melkein yhden pesun jälkeen nukkasiksi. Pelkään oikeastaan eniten sitä, että repäsen sukkikset johonkin terävään kulmaan, tms. Sitä ei taida Wolforditkaan kestää!

      Poista