Me olemme mieheni kanssa tulleet vuosien saatossa siihen lopputulokseen, että emme hanki lapsia. Heräsin itse tähän ajatukseen noin kuusi vuotta sitten, kun olin valmistunut ja jossain takaraivossa kyti painostava ajatus, että nyt sitten kuuluisi niitä lapsia ruveta hankkimaan. Huomasin silloin suhtautuvani todella negatiivisesti kaikkeen lapsiin liittyvään ja tunsin muun muassa jonkinlaista sääliä, kun näin raskaana olevia naisia. Jälkeenpäin ajateltuna nämä negatiiviset tunteet, joista sittemmin olen päässyt eroon, liittyivät kaiketi siihen sisäiseen ristiriitaan, jota koin kun en vielä ollut uskaltanut (tai vain tajunnut) tunnustaa edes itselleni, etten minä halua lapsia.
Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa jo kohta 10 vuotta ja jotenkin aina ajattelimme, että juu kai niitä lapsia sitten jossain vaiheessa hankitaan. Nimiäkin mietittiin valmiiksi: pojat nimettäisiin Rafaeliksi, Gabrieliksi ja Michaeliksi. Tytöistä tulisi Lisa-Marie ja Emily-Amelie. Miehelleni yllättävä päätökseni olla hankkimatta lapsia ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Vasta kolmisen vuotta sitten mieheni eräänä iltana totesi minulle, että todella hyvä että pidin pääni silloin viitisen vuotta sitten, kun aika olisi ollut otollinen ja olisi kuulunut paksuksi pamahtaa. Nyt olemme molemmat onnellisesti, vapaaehtoisesti lapsettomia :)
Tämän kirjoituksen otsikko saattaa johtaa harhaan - ikään kuin raha olisi ollut minkäänlaisessa roolissa meidän päätöksemme takana. Sitä se ei todellakaan ollut. Se "säästö", minkä lapsettomuus tuo, on toki yksi plussaa muiden hyvien puolien joukossa. Eri lähteissä esitetään eri laskelmia sille, mitkä ovat lapsensaannin kustannukset: alle kouluikäiseen lapseen kuluu 3.000-5.000 euroa vuodessa; täysi-ikäisyyteen mennessä lapsen kustannukset ovat yhteensä 50.000-90.000 euroa. Jos muuten olenkin taipuvainen tuhlailuun, niin tässä on yksi suuri kuluerä, jossa olen onnistunut säästämään ;D
Itselleni (ja tietääkseni myös miehelleni) painavimmat syyt päätöksen takana ovat vapaus ja rauha. En voisi kuvitellakaan elämää, jossa joutuisin aikatauluttamaan menoni lapsen tarhaan viennin ja hakemisen mukaan, joutuisin tekemään ruokaa (!), en voisi käydä iltaisin nukkumaan klo 20.00, en voisi työpäivän jälkeen köllötellä riippumatossa viinilasi kädessä kirjaa lukien, en voisi lähetä ex tempore iltaleffaan moottoripyörällä mieheni kanssa... On niin paljon asioita, joista en kertakaikkiaan suostu luopumaan!
Ja se oma rauha. Introverttina & erityisherkkänä ihmisenä pidän hiljaisuudesta ja siitä, että saan olla yksin ja puuhastella omia juttujani. Jo parin tunnin kyläily veljen luona, jossa 4 ja 6-vuotiaat lapset villittelevät, imee minusta kaikki mehut.
Netissä kirjoitellaan paljon siitä, miten itsekästä on valita oma vapaus lastensaannin sijaan. Että keskittyykin ihan vain itseensä, elämästä nauttimiseen ja siihen, mitä itse omalta elämältään oikeasti haluaa. Minä en niistä mielipiteistä juurikaan perusta - jos joku haluaa pitää tätä valintaani itsekkäänä, niin siitä vaan. En kuitenkaan näe tätä valintaa sen itsekkäämpänä kuin sitä, että joku ei halua alkaa harrastamaan vaikkapa aitajuoksua. Aitajuoksu ei vain ole kaikkien juttu ja miksi käyttää aikaa ja rahaa johonkin, mikä ei miellytä :)
Ymmärrän kyllä myös hyvin niitä, jotka hankkivat lapsia ja ovat siitä aidosti onnellisia. Niin usein kuulee sanottavan, että äitiys on ollut jonkun elämässä parasta. Pakkohan siinäkin on jotain perää olla :D Ehkä kuitenkin haluaisin tälläkin kirjoituksella valottaa sitä näkökulmaa, että lasten hankinta on yksi valinta muiden elämässä tehtävien suurien valintojen joukossa, ja mielestäni päätös tulisi harkita huolella: kenenkään ei pitäisi hankkia lapsia koska niin nyt vain kuuluu tehdä.
