Tuosta 1.300 eurosta aion sijoitaa reilu 800 euroa suoraan osakkeisiin. Tämä on ensimmäinen suora osakeostoni, joten vähän jännittää! :D
Kriteereitä, joilla ole valinut muutamia yhtiöitä lähempään tarkasteluun, ovat suht pieni P/E-luku, jakanut osinkoa viimeisen 5 vuoden ajan ja että yhtiö/toimiala ylipäätään vaikuttaa sellaiselta, että itse uskon niillä olevan menestystä. Itseäni kiinnostaa kovasti IT-alan toimijat, sillä olen itse töissä kyseisellä alalla, mutta toisaalta haluan hajauttaa suorienkin osakehankitojen osalta riskiä sijoittamalla usealle eri toimialalle. Kaikenkaikkiaan arvioin, että tällaisia n. 800 euron osakeostoja voin tehdä kolme kertaa vuodessa.
Tällä hetkellä finaalikolmikossa ovat:
- Atria Oyj (tämä siitä syystä, että en ehdi ostaa ennen kevään yhtiökokouksia enää muita osakkeita, niin ajattelin aloittaa sillä, joka maksaa eniten osinkoa)
- Siili Solutions Oyj (sitä IT-alaa, varaa kasvuun, jne.)
- CapMan Oyj (hajautusta rahoitusalalle ja kiinteistöihin)
Nämä kolme yhtiötä valikoituivat myös osin sen vuoksi, että suuri osa sijoituksistani on kiinni Nordnetin Suomi Superrahastossa, joka sijoittaa Helsingin pörssin 25 suurimpaan yhtiöön, joten en halua "tuplata" sijoituksiani enää kyseisiin yhtiöihin.
Mitä olette mieltä, mikä näistä kolmesta olisi paras kohde ekalle osakeostolle?
Tutkimatta tarkemmin Numeroita, luottaisin capmaniin. Atrian jättäisin pois.
VastaaPoista-säästösalkku
Kiitos kommentistasi! Atria kiinnostaisi lähinnä siitä syystä, että ovat jakaneet suht hyvin osinkoa viime vuosina. Sinänsä ala tai yhtiö ei muuten kauheasti sytytä... :D
PoistaSiitä se osakesijoittajan ura lähtee sitten liikkeelle, varo vain ettet jää koukkuun =D
VastaaPoistaPs. Lisäsin sinut blogrolliini =)
Terveisin,
Osinkokuningas
No niinpä! Kyllä osakkeisiin sijoittaminen tuntuu jännittävämmältä kuin rahastoihin sijottaminen ja voivottelin jo, että onko tässä nyt ihan oikeesti pakko hajauttaa ollenkaan! :D
PoistaMinä lisäsin myös sinut linkkilistaani. Minäkin jättäisin Atrian väliin. Lähinnä siksi, että elintarviketoellisuudella on toukat ajat kauppojen omien merkkien vuoksi. Mutta hyvää pohdintaa sinulla!
VastaaPoistaMoikka! Kiitos vinkistä! Tässähän joutuu melkeen palaamaa lähtöruutuun, sillä Atria oli näistä kolmesta vahvin suosikkini.. Onneksi on vielä pari viikkoa aikaa :D
PoistaHienoa että olet aloittamassa osakesijoittamisen! Yhtiöitä sen kummemmin kommentoimatta (koska en tunne hyvin noita kolmea) niin kannattaa muistaa ettei liikaa painota sen alan yhtiöitä jolla itse työskentelee. Niitä tietty osaa arvioida parhaiten mikä on hyvä juttu, mutta isona riskinä on se että sekä työpaikka että sijoitukset ovat keskittyneet samalla alalla. Jos kyseisellä alalla alkaa mennä huonosti niin pahimmassa tapauksessa työpaikka lähtee alta ja sijoitusten arvo tippuu myös.
VastaaPoistaPahoittelut kauheasti varoittelusta näin alkuun :D Tärkeintä on että aloitat joten hieno juttu!!
Kiitos hyvästä vinkistä! Tuolta kannalta en ollut asiaa ajatellutkaan :)
PoistaÄäh, varoituksen puolelle menee täälläkin. Sama pointti, älä sijoita suurella painotuksella omalle alalle. Itse olen välttänyt alani sijoituksia, vaikka välillä kiusaus on suuri, koska näkee merkkejä paremmasta ennakkoon. Tässä sitten aasin silta sinulle. Tunnetko työsi kautta Siiliä ja onko sinulla tietoa, jonka perusteela Siilillä menee tulevaisuudessa, tilanne/tulos paranee. Onko sinulla näkemys, että yhtiö voittaa jostain syystä markkinoita?
VastaaPoistaAtrian itse laittaisin sivuun, elintarvikeala on tiukasti kilpailtu, Brassilihat polkee hintaa. Atria on tehnyt tappiota ja onko tilanne kohentunut?
Capman vaikuttaa minun silmään parhaalta. Tulos on kohentumaan päin, arvostus matalla ja ROE hyvällä tasolla. Sijoituksen tarkoituksena tuorttaa hyvää sinulle joten lähtökohtaisesti osakkeen pääoman tuoton pitää olla kohtuullinen. Atrian kohdalla ROE on vaatimaton, Siilillä hyvä, mutta laskussa, miksi? Jatkuuko lasku? Lähtökohtaisesti pääoman tuottaessa osingon maksun jatkuvuudella on edellytyksiä.
Lopuksi, yleensähän se kurssi raketti on sitten se maaahn poljettu osake, jonka tilanne kohenee ja nousee satoja prosentteja. Tässä kolmikossa se voi olla Atria.Löytyykö sinulla peruste, miksi Atrian tilanne kohenee tulevaisuudessa. Menneisyydellä ei ole niin paljon merkitystä kuin tulevaisuuden kehityksellä. Oma näkymys yhtiön tilanteen parantumisesta on hyvä lähtökohta yhdistettynä maltilliseen arvostukseen. Yleensä uuden osakkeen pitäis olla parempi kuin vanhat sijoitukset. Tietysi pitäisi valita paras sijoitus. Koita liikkua omalla vahvuusalueella, mistä tiedät ja osaat. Kuka oli esimerkkinä myynyt sinulle nuo autolainat. Onko muita uhreja? Ne on hyvää bisnest todennäköisesti lainan antajalle. Kannattaisiko olla olla pöydän toisella puolen, mitä olet mieltä?