Kuten sijoitussuunnitelmastani näkee, en säästä mihinkään erityiseen hankintaan ja oikeastaan koko ajatus sijoittamisesta lähti liikkeelle siitä, että ylimääräiset roposet olisi hyvä pitää töihin, eikä vain makuuttaa riipaisevan matalakorkoisella tilillä. Tästä lähtökohdasta käsin sijoittamisen aikajänteen hahmottaminen on ollut itselleni vaikeaa. Uskoisin, että osa sijoitetusta varallisuudesta pysyy kiinni sijoituksissa eläkepäiviin asti. Toisaalta jossain vaiheessa, ehkä noin 10 uoden päästä, oma vene voisi olla kiva, joten silloin saattaa olla terpeen realisoida jonkin verran sijoituksia. Mutta nämä ovat siis kaikki mutu-tuntumaa, eikä varsinaisia tulevaisuudensuunnitelmia.
Sijoitushorisonttini on joka tapauksessa pitkä. Tälläkin hetkellä excel-välilehdellä, jolla seuraan sijoitetun pääoman kumulatiivista kasvua ja tuotta, on taulukkoa vuoteen 2036 asti (silloin pitäis muuten olla varallisuutta 247.028,82 euroa :D. Hope dies last.).
Sijoitushorisontin pituudella on kaiken lukemani mukaan vaikutusta mm. riskinsietokykyyn. Tämä päättämättömyys horisontin suhteen saattaakin olla yksi vaikuttava tekijä siihen, että nyt ollaan menossa jo sijoitussuunnitelmassa vol. miljoona! Vaikka sijoitetut varat eivät vaikutakaan päivittäiseen talouteeni millään lailla ja pahan-päivän-varankin laitoin lyhyen koron rahastoon, tulee osan sijoitusvarallisuudestani olla suht nopealla aikataululla (sanotaan 2 viikossa) realisoitavissa, jos sitten vaikka haluankin sen veneen jo per heti :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti