Pidän noin 1000 euron varakassaa, jonka on tarkoitus olla heti käytettävissä ylättäviin menoihin, kuten nyt vaikkapa jääkaapin hajoaminen tai kissan lääkärikulut. Tämän suurempaa varakassaa en ole katsonut tarpeelliseksi, koska luotan siihen, että vakituisista tuloista jää aina sen verran käteen, että yllättävistäkin tilanteista selvitään. Lisäksi itselläni ei ole tällä hetkellä yhtään luottokorttivelkaa, joten siltäkin puolelta löytyy viime kädessä muutama tuhat euroa käytettäväksi.
Alunperin makuutin varakassaa Aktian säästötalletustilillä, jolla on hieman käyttötiliä korkeampi vuosikorko. No, se korko tällä tilillä on tällä hetkellä 0,3%, eli alittaa inflaation, joten päätin siirtää varakassani kokonaisuudessaan kahteen suhtellisen matalan riskin korkorahastoon - FIM Euroon ja Evli Likvidi B:hen.
FIM Euro on hieman riskialttiimpi kuin Evli Likvidi B, mutta koska kyseessä on kuitenkin kaksi korkorahastoa uskon, että niiden arvot ei kauheasti heilahtele ja saan tarpeen vaatiessa omani pois nopeallakin aikataululla. Samoihin rahastoihin tulen myös säästämään kuukausittain sijoitussuunnitelmani mukaisesti.
Aika näyttää, oliko tämä fiksu päätös! Minkälaisia ratkaisuja teillä on omien varakassojenne osalta tai pidättekö ylipäätään minkäänlaista pahan-päivän-varaa?
Uusi lukija ilmottautuu, bongasin sinut erään toisen talousblogin kommenttipalstalta ja pitihän se tulla lukemaan :)
VastaaPoistaMelko pieni hätävararahasto sinulla jos asutte omistusluonteisessa kämpässä. Ilmeisesti kyseessä on kerros- tai rivitalo kun et ole varautunut tuon suuremmin yllättäviin remonttimenoihin, yms? Omakotitalossa tonnilla voi pyyhkiä pyllyn wc-käynnin yhteydessä kun esimerkiksi myrskyn tipauttaman oksan repimä räystäskouru nielee helposti tuon tuhatlappusen :D Itsellä rahasto oli tuossa kesän lopulla 4000€, sitten laitoin tonnin sijoituksiin ja tällä hetkellä hätävara on 2500€. Jos saamme asuntohankintamme päätökseen ja muutetaan omakotitaloon avokin kanssa niin tavoite ois nostaa hätävararahasto summaan 3000€ ja toinen mokoma korkorahastoihin, tms erittäin turvattuihin sijoituksiin. Loput ylijäämät sitten osakkeisiin osinkoja poikimaan :)
No joo, onhan se hätävararahasto vähän pieni, mutta luotan luottokorttien voimaan, jos jotain suurempaa yllättävää tulee :D Me asutaan nyt alle 10 vuotta vanhassa paritalossa, joten mitään sen suurempaa rahantarvetta ei toivottavasti tästä aiheudu. Omakotitalossa on tietysti aivan toinen juttu!
PoistaJostakin oon joskus lukenut, että kaikilla pitäisi olla kolmen kuukauden palkkaa (en nyt muista oliko brutto- vai nettopalkkaa) vastaava määrä hätävaraa, mutta morjens, ei oo kyllä meilläpäin näkynyt. Tosin, nyt kun sijoitussuunnitelmankin mukaan tulee laitettua korkorahastoihin osuus kuukausisäästöstä, niin sehän sitten ajanee saman asian.